16. toukokuuta 2013

no 44.

Tänään oli turhautunut olo kun piti mennä kouluun, olisin vain halunnut riehua ulkosalla kun nyt on alkanu nää hyvät kelit. Ennen kun menin kouluun niin käväsin Seppälästä hakemassa/päivitimässä sukkavarastoani, legginsejä ja stay-up sukat, kun edelliset on menny rikki :( itse pidän noista enemmän kuin sukkahousuista.
Koulussa aikani lusmutessa siirryin vaudikkaasti kohti keskustaa, kun Karo kyseli minulta että olinko ottanut jo napakorua. En ollut ottanut sitä viime perjantaina kun ajattelin että haluan seuraa. No siispä sitten me Karon kanssa mentiin yhdessä laittamaan napakorut. Hiih~ oli jännittävää kun ei oo pitkään aikaan laittanu mitään lävistystä, viimeisin onkin rakas kielikoruni joka on kielessäni ollut reilu yksi ja puolivuotta. No nyt on uusi lapsonen, näiden kolmentoista muun lapsosen seuraksi.
Pian tämän kivan toimenpiteen jälkeen menimme nälkäisinä syömään royal mealsiin, istuskeltiin ulkosalla Matin, Petrin ja Karon kanssa. Ruuan nautittuamme Matti ja Karo lähtivät apteekkiin kun taas minä vaelsin specsaversiin säädättämään silmälasieni sankoja hieman uusiksi.
Kaiken tämän jälkeen pääsin käymään kotona heittämään tavarat pois käsistäni, kauaa en kerennyt tässä touhailla kun piti jo siirtyä westiin katselemaan jääkiekkoa. Tunnelma jälleen katossa suomen hienon joukkueen ensimmäisen erän pelaamisen ansiosta. Pian tajusin että minun ei kannata jäädä seuraamaan peliä loppuun, kun minulla on huomenna koe johon tietysti pitäisi lukea. Nyt sitten uppoudun taloushallinnon kummalliseen maailmaan, että osaan jotenkin sitten vastata kokeessa.
niin joo ps. postissa tuli kiva paketti ulkomailta. :)








2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...