27. joulukuuta 2013

Queen of the night

Eilen oli ihana ilta, Tytti ja Tomi tulivat piristämään iltaani kämpille. Matin saavuttua kotiin menimme yhdessä pizzalle. Siitä meidän oli tarkoitus siirtyä yhdessä westiin, mutta kaveruksemme jättivät tällä kertaa välistä, kun mekin Matin kanssa jouduimme jonottamaan hetken westiin. Tämä oli hyvin hämmentävä hetki meille molemmille, nimittäin meidän ei ole koskaan tarvinnut jonottaa. (Uskon että ilta oli monelle muullekkin harvinainen tämän jonottamisen takia.) Mutta kerta se ensimmäinenkin, kun pääsimme sisään westiin ja se oli täynnä iloisia ihmisiä. Tanssilattiallakin oli ihmisiä tanssahtelemassa hyvän musiikin tahdittamana ja minuakin kävi eräs mies henkilö pyytämänsä tanssimaan. (Olin hieman häkeltynyt kun siitä on jo aikaa, kun joku muu mies osoittaa kiinnostusta minuun kuin Matti.) Myöhemmin illalla kyllä menin ystävieni seuraan tanssimaan ja Mattikin liittyi jossain vaiheessa mukaan, jolloin taisimme tanssia ensimmäistä kertaa kunnolla yhdessä baarissa. Pitkästä aikaa oli sellainen fiilis että olisin voinut vain jatkaa iltaani tappiin asti. Mutta jotenkin kaverimielessä olivat jälleen missä lie, niin menin käymään ulkona haukkaamassa raitista ilmaa Matin seuraksi, jolloin näimme sitten järkevämmäksi ratkaisuksi lähteä kotiin.








25. joulukuuta 2013

Police To Be The Queen

Sain Matilta joululahjaksi nyt näin aattonakin jotain, nimittäin toivoin itselleni uutta hajuvettä. Sain sitten ihan minun tyyliseni hajuveden, löysin tämän tuotteen tässä ennen joulua ja sitten mainitsin tästä Matille. Olen hyvin vaikea hajuvesien kanssa, nimittäin minulla on yliherkkä hajuaisti joten sitten itsellenikin on vaikea etsiä uusia tuoksuja mutta tämän löysin ihan sattumalla kun kaverini suositteli policen tuotteita ja testailimpa sitten eräässä kaupassa tätä. Sehän oli rakkautta ensi nuuhkaisuilla.
Hupsis huijasin tuossa alussa heti teitä, itseasiassa availimme lahjat jälleen 23pv, kun molemmat olimme aaton aamun töissä ja Matin päästyä töistä  hieman ennen neljää viiletimme hänen kotonaan käymään + hänen veljellään. Sen kaiken vierailemisen jälkeen ajattelimme perinteisesti käydä AATTONAKIN westissä, aikaisempina vuosina olemme käyneet siellä koska kaikki Matin vanhat tuttavat käyvät aattona moikkaamassa toisiaan siellä. Mutta ihmeeksemme ja suruksemme westi oli kiinni joka oli hyvin outoa. Eilen ei ollut edes maanantai tai juhannus jolloin se on ainoastaan kiinni. No ehkä tähänkin on tullut heillä muutos nyt, harmitti hieman koska minulla oli erittäin hauska aatto viime vuonna kun sain tutustua jälleen Matin vanhoihin ystäviin. Eilen tuli kyllä myös mussutettua ruokaa ihan uskomaton määrä ja no jatkoin sitä tänäänkin kun äitini saapui aamuselta käymään täällä meillä, kuten Matinkin vanhemmat.
Nyt ajattelin vain löhöillä ja nauttia siitä kun ei tarvitse tehdä yhtään mitään. X) Eikö se niin pidä tehdäkkin näin jouluna ja tietysti syödä ihan hirmuisia määriä kaikkea.

MUTTA VIELÄ! HYVÄÄ JOULUA TEILLE KAIKILLE!!! <3









22. joulukuuta 2013

Fysioterapiaa ja rauhoittumista keskellä kiirettä

Joulu... kynttilät ja jouluvalot on tuoneet mulle joulua, koska lunta meillä ei ole ja töissä on kiirettä.
Vielä pitäisi rutistaa itsestä voimia huomiseen pitkään työpäivään, aatto aamu meneekin töissä varmaan aika leikiten kun se on vain 3 tunnin mittainen.
Oon ottanu varaslähdön kinkun suhteen (sekin on luonut minulle hieman joulu mieltä) nimittäin, me paistettiin ensimmäinen kinkku Matin kanssa tässä asunnossa. Senkin paistoin siksi ajoissa, kun en olisi aattoa edeltävänä päivänä mitenkään kerennyt.

Niin joo mitäs viime viikolla, tai no tätä viikkorahan se oli. Menin sinne fysioterapeutille tiistai aamuna ja hän sitten aikansa minua tutkiskeli. Kertoi sitten tuomion, no ei se mikään paha ollut mutta mistä minä löydän motivaatiota. Eli minulla on ollut ja on skolioosis, joka sitten johtuu oikean jalkani lyhemmyydestä. Selkärankani on siis vino ja tähän ei auta muu kuin venyttelyt ja lihaskuntoaharjoittavat harjoitukset. Sain sitten sopivan määrän ohjeita ja käskyn punttiostoksille. Skolioosis ei ollut kyllä ainoa ongelmani selässä, lapaluiden välissä jokin oli hyvin pahasti kasassa että siitä voisi olla haittaa enemmänkin jos se pahentuu. Fysioterapeuttini oli iloinen että tulin ajoissa hoitamaan selkääni kuntoon.

Perjantaina eräs hyvä ystäväni saapui takaisin kokkolaan, tuoden samalla minulle lisää meikkaus tarvikkeita nukkeani varten joka tosin saapuu vasta joskus helmikuussa.
Vietimmekin sitten perjantain yhdessä päästyäni töistä. Löhöilimme kämpilläni ja menimme käymään westissä josta sitten löytyikin lisää ihania ystäviä joita en ollut nähnyt pitkiin aikoihin.

Lauantaina kiitos kauppojen aukioloaikojen ansiosta minulle jäi aikaa valokuvaamiselle ja rentoutumiselle. Siistin tietysti ensin hieman asuntoa, jonka jälkeen aloin laittautumaan omaksi ilokseni, nautiskellen samalla hieman alkoholia ja fiilistelen samalla hyvää musiikkia.





10. joulukuuta 2013

Paketteja postista ...ei se aatto vielä ole

Tänään tulikin postissa uusi objektiivi, lisää ankaraa kameran käytön opiskelua. Mutta toi objektiivi on ihan täydellinen sitten nukke kuvaamiseen, sen verran oon leikkiny sillä ja alkanu ymmärtää mistä on kyse. Postissa tuli myös kauan odotettu tunika, joka on mielestäni kyllä paita. X) Tykkään siitä silti erittäin paljon.
Mun aamupäivä ei oo menny oikeen nappiin, nimittäin kuvittelin jotenkin että mulla on se fysioterapia aika jo nyt tiistaina. Sehän onkin vasta ensiviikolla, ja sain jonkun stressihelpotusmahkivun. Mulla oli siis heikko olo heti kun pääsin pois sieltä odotus huoneesta, mutta nyt sitten silti hieman jännittää se ens tiistai. Uskon et taas maanantaina oon ihan mitäääääh, miiiikkksss, onko pakkooo.
Yleensä jos mulla siis on stressiä ja se helpottuu niin rupeen oireilemaan joko; pääkipu, mahakipu tai huonolo. Jeee.... siks yritän olla stressaamatta, koska tuo on peestä. Se pilaa yleensä sitten koko päivän.

Oon tässä muuten yrittäny tehä video postausta taas ties kuinka monta kertaa, mutta jotenkin ne on vaan aina pilalla ne videot. Eli silleen että en oo tyytyväinen, tai tarkennus on mitä sattuu. No ehkä mä joskus saan aikaan videon jonka voin julkasta teille. :)



7. joulukuuta 2013

Kynttilöiden valossa fiilistelyä



Fiilistelen täällä kämpillä kynttilän valossa Serj Tankianin - Elect the dead Symphony albumia.

Mun elämään kuuluu hyvää, vaikka tosiaan on sitä kiirettä hieman. Tai sitten teen vaan omasta elämästä kauhean kiireisen, vaikka mulla ei ois aina kiirettä. No, nyt mulla oli pitkästä aikaa viikonloppu vapaa. Käytiin Matin ja hänen äitinsä kanssa joululahja ostoksilla, vaikka minä olin jo ostanut perjantaina kaikki lahjat mitä meinasinkin ostaa. Nimittäin ostin vain Matille, koska vanhempani aina sanovat ettei tarvitse muistaa ja sisarusten kanssa ei oo ollu mitään puhetta. Ymmärrän vanhempiani ja uskon että heille on tärkeämpää nähdä meitä lapsia joulun aikana.

Niin joo kävin tässä muutamia päivä sitten työterveydessä näytättämässä jalkaani. Sen kaatumiseni jälkeen jalassani näkyy yhä jälkiä siitä. Lääkäri sanoi, että kipugeelin pitäisi riittää tässä loppu puolella. Mulla on ollu myös ongelma nivelien kanssa, joten selvitimpä sitten sairastanko reumaa. (Koska suku) En siis sairasta, mutta nyt ruvetaan metsästämään sitä vaivaa mikä mun niveliä vaivaa.
Lääkäri epäili kyllä myös että mulla on työrasitusta käsissä ja muissakin nivelissä. (Tässä on vain iso mutta nimittäin nivelet on ollu yläasteelta asti mulla ongelmalliset.)  Menen siis ensiviikolla fysioterapeutin kanssa keskustelemaan, että mitä saan tehdä ja mitä en. Tietysti siitä myös et mitä mun kannattaa tehdä jos mulla on löysät nivelet, kun ne on ainakin ylitaipuvat. Että eiköhän tämä tästä. Uskaltauduin vihdoin tarttua tähänkin asiaan, (Olen tosi huono menemään asiasta lääkäriin, mutta joskus on vaan pakko.) kun migreeni on saatu kuriin niin uskalsi ruveta selvittelemään muita vaivoja. Toivottavasti tosiaan nivelilleni löytyis selitys, koska töissä ja kotona iltaisin menetän puristus voimat ja se ei oo kivaa.

Mutta iloisempiin uutisiin nimittäin tietysti olen lahjonut itseäni ihanilla lahjoilla, kuten tällä reissullakin tänään tuli ostettua kaikkea kivaa. Ostin tarvikkeita Hartsinukkea ja sen meikkausta varten. En malta odottaa että saisin sen jo käsiini. Olen yllättynyt siitä kuinka olen kertonut tästä harrastuksestani joillekkin aikuisille ihmisille, että heistä se ei ole niin outo ja he ymmärtävät miksi se harrastus on aikuisia kiinnostava ja miksi se ei ole lapsille suunnattu juttu. Mut juuh, ostin myös itselleni tuossa perjantaina mekon Cubuksesta ja se on ihan täydellinen. Samoin tänään löytämäni "neulehuppari" Seppälästä. (Ostin myös paljon sukkia, kun tuntuu että rikon vain kaikki tai ne menee hukkaan.)

Postissa myös viel on siis tulossa tämä kohuttu nukkeni, objektiivi, tunika (Joka toivon mukaan tulisi nyt, nimittäin olen tilannut ikuisuuksia sitten sen kiinasta mutta varmaan ensimmäinen eksyi matkalla.) ja hanskat. Niin ja vielä yksi lahja Matille, hän oli hyvin hämillään siitä kuinka paljon olin ostanut hänelle lahjoja. Mutta ostin "vastineeksi" kun kuulin kuinka paljolla hän halusi osallistua nuken maksamiseen. Nimittäin se nukke on minulle joululahja, tosin Matti sanoi että hän ostaa ehkä vielä jotain muuta pientä.Harmiksemme jouluaatto jää meillä hieman lyhyeksi, olemme molemmat luultavimmin silloin töissä osan päivästä. No ajatellaan positiivisesti, tuleepa hyvä palkka siltä päivältä. ^^''

(Et tällästä, pitkä teksti ja hieman sekava?)

Mitä, Star Wars...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...