29. huhtikuuta 2013

stuff what i want no 8.

Nyt  sitten tosiaan ajan kuluksi etsiskelin vaatteita ympäri nettiä, mutta aina eksyn sitten lempi sivustoilleni joista aina löydän haluamani. Eli löysin taas kaikkea ihanaa ebay:stä ja amazon.co.uk:sta. Näihin kaikkiin paitoihin olen törmännyt ihanassa rakkaassa Tumblr:ssa ja Fashionlistassa. Koulussa ei sais olla ylimääräistä aikaa, kun alan tosiaan aina etsiskelemään uusia kivoja vaatteita mitä haluaisin tilata.  Fake t-paita ja siitä löytyi myös kiva Gollege paitakin ebaystä. Fuck college paitakin löytyi ja itseasiassa ihan kiva että se on pitkähiainen, oon rakastunu ihan täysin siihen Chanel dripping paitaan mikä mulla jo on. :) Sitten näiden lisäksi löysin kaksi kivaa t-paitaa Dior:n ja Chanel:n.

28. huhtikuuta 2013

no 36.

Tämä hieman väsynyt työläinen kärsi tänään migreenistä. Lepäilin rauhassa työpäiväni jälkeen ja illemmalla tehtiin Minnan kanssa nakkisarvia. Mussuteltiin niitä ja puhuttiin paskaa (+katottiin Hellsing ultimaten 8 jakso ku Minna ei oo kattonu niitä loppuja). Sitten kaiken löhöilyn jälkeen lähdimme tuohon naapuriin nimittäin English Pubiin katsomaan Elliot the happy owl:n  keikkaa. Ihan huippu keikka taas kerran, porukka oli ihan fiiliksissä ja tunnelma oli katossa. Onneksi en jättänyt menemättä keikalle, ensin olin sitä mieltä että en olisi mennyt kun tarvitsisin paljon lepoa. Mutta eiiiih~ tottakai menin katsomaan rakkaita ihmisiä kun he esiintyivät. Nukun sitten huomenna kun pääsen töistä. (sanoi Matti mitä tahansa XD)
Oon hyvin väsynyt, pitäis vain mennä nukkumaan. Tahdoin vain tulla kertomaan tuosta ihanasta keikasta, fiilikset on vieläkin siellä keikalla. +Perjantaina tuli postissa jotain kivaa. Nimittäin Corey Taylorin maski. <3 olen onnellinen :) Pitää kylllä katsoa josko saisin muokattua sitä jotenkin oman pääni kokoiseksi, kun se on hieman isohko ^^'

26. huhtikuuta 2013

tuunaamista + ompelua no 5.

Ideoinnissa mukana Tumblr:n ihana maailma. <3
Elikkäs, tein löydön tossa reilu kuukausi sitten eli lasten lapasenpidikkeitä 2paria/0,5€ joten ostin sitten 3paria. Tiesin niille jo silloin mitä tulen tekemään, mutta oli hyvin vaikea saada itseään niskasta kiinni. Eli tässä työssä en tarvinut kuin kyseisiä klipsuja ja kuminauhaa. Tein itselleni henkselit ja sukkanauharemmejä, mitä lie. Eli ensimmäisenä leikkelin saksilla vanhat pois tieltä ja sitten aloitin mittailemaan sopivan pituisia palasia kuminauhasta. Ompelin sitten ihan suoralla ompeleella kaikki kappaleet siististi kiinni. Nuo legginsit jotka katkoin tuolla välillä niin ne ovat minun hätävarani kuin mun olisi tarkoitus ostaa ihan seppälästä >tällaiset<. Joiden kanssa käyttäisin sitten noita kyseisiä sukkanauha remmejä joita tulen muokkaamaan vielä uudelleen, sitten kun saan hankittua seppälästä nuo alushousut.






24. huhtikuuta 2013

no 35.

Tänään kävin koulussa ahkerasti 3:lla tunnilla. Ja nämä 3 tuntia oli tietokoneella, eli tuli tehtyä koulu tehtäviä ja samalla kaikkea muutakin. Koulusta päästyäni kävin kotosalla ja siellä odotti minua paketti jossa oli uudet aurinkolasit + uusi ajokortti. Kerkesin samalla nähdä vilaukselta Matin kun hän vaelsi töihin ja minä taas pitkästä aikaan Karon kanssa kirppareille. Tein yhden hienon löydön nimittäin viinipullo telineen se oli vain 3 euroa, oon kattonu sitä jossain desing liikkeessä nii siellä se on jotain 30 euron luokkaa... Hihii~ eli tosi hyvä ja kiva löytö, tykkään siitä tosi paljon. Just sellanen mun tyylinen koriste + en juo niin paljoa viiniä niin ihan kiva et yhelle pullolle on ees sit jonkin lainen teline. x)
Kirppareiden jälkeen eksyttiin pyöriskelemään kaupunkiin, Gina tricossa oli koruja 1,5 e. Sieltä teinkin myös pieniä löytöjä <3 Korujakaan ei oo koskaan liikaa.
Hengailtiin Karon kanssa sitten hetki tämän ankaran seikkailun jälkeen hänen asunnollaan. Sieltä sitten taapersin tähän korttelin päähän laittamaan ruokaa ja lueskelemaan palkanlaskennan kokeeseen.





no 34.

Tänään taas vaivauduin kouluun jossa ei taaskaan tapahtunut mitään erikoista. Pääsin kotiin niin minua odotti taas uusi paketti <3 hih~ 
Sain uuden kännykän suojan :) harmitti hieman avatessa pakettia kun se ei ollutkaan punainen vaan enemminkin aniliini. Mutta ei se haittaa se nyt sopii hyvin yhteen mun korttikotelon kanssa. :)
Sitten pojilla oli pitkästä aikaa treenit, niin hyppäsin mukaan ja menin käymään äitilläni. Tuli taas rupateltua kaikkea ja hän leikkasi/siisti hiuksiani. Nyt on taas ihanat undercutit, kun ne on taas lyhyet.
Illemmalla kaustiselta palattuamme, hipsimme Petrille kuvaamaan Tytin opinnäytetyötä varten valokuvia. Kuvista tuli ihan mahtavia, Petri osaa + Tytin opinnäytetyö oli ihan sairaan siisti. :D Tietysti meillä oli ihan sairaan hauskaa.


22. huhtikuuta 2013

no 33.

Tänään kävin pitkästä aikaa hyvin mielenkiintoisen keskustelun erään kaverini kanssa. x) Molemmat hyvin sekaisin koko keskustelun aikana. (juteltiin facebookissa) Kiitän häntä ja toisaalta kiroan hänet. XD Eli hän sai minut ostamaan nyt Jeffrey Campbellin kengät, ja kyllä Lita Spikes... Ne oli tarjouksessa -50% Nellyssä niin molemmat tilailtiin ne. Oli ihanaa jutella hänen kanssaan pitkästä aikaa noin, ja muutenkin hänen kanssaan on kivaa viettää aikaa. Meillä oli jonkin aikaa välirikko mutta nyt olen huomannut että olen löytänyt jälleen sen hassun, hauskan ja mukavan ihmisen. On kivaa että ollaan kavereita :) (tiiät kyllä jos puhun susta)
Mut jooh lisää kenkä aihetta. Tänään kävin noutamassa postista platform tennarini. Ne pysähty perjantaina vantaan tullissa ja tänään jo tuli tänne. (ne vaelsi matkan koreasta suomeen) Hetken kun pidin niitä jalassa tuntuivat erittäin hyviltä, huomenna pistän ne jalkoihini. Hihii~

21. huhtikuuta 2013

no 32.

Hihii~ Oli tylsää ja kokeilin pitkästä aikaan giffin tekemistä ^^' Tässä iltasella tuli nähtyä taas ystävää joka oli käymässä tampereelta täällä :) Oli hauska viettää siinä hetki ja rentoutua yhden siiderin kera. Sen jälkeen käytiin kurkkaamassa westissä...... jälleen, että oisko siellä tuttuja. Juuri kun oltiin lähdössä niin sinne tuli lisää tuttuja. :( Mun oli tosin pakko lähteä jotta saisin nukkua kunnolla huomista työpäivää varten. Nimittäin tänään olin ihan koomanen ja en lainkaan asiakaspalvelu henkinen. Mutta ei aina voi voittaa, jos huomenna olisin pirteämpi. Elikkä nukkumaan siis.

20. huhtikuuta 2013

no 31.

Vihoin ja viimein sain hankittua uuden muistikortin. Nyt sitten ei tarvitsekkaan pelätä että tila loppuu, nimittäin voin ottaa nyt jtn. 2000 kuvaa tai sitten 40minuuttia videota (kai jos tulkitsin kameraani oikein) Mun on pitänyt siis ostaa uusi muistikortti siitä asti kun sain kameran, eli noin vuosi sitten. Nyt ostin koska cittarissa oli noita 8gigan muistitikkuja 5€  Oikeastaan ostin tuon vain siksi että voisin video kuvata, kamerani on HD-laatuinen niin se vie hyvin paljon tilaa. Kaikkein järjkevintä ois ollu että oisin panostanut ja ostanut HD-muistikortin mutta en jaksanu. XD + oli hyvä tarjous. Et tällasta, oon myös ajatellut että josko joskus jaksaisin+uskaltasin tehä videopostauksen mutta mietitään nyt sitä vielä.

19. huhtikuuta 2013

no 30.

Perjantain, se ois viikonloppu :) Kävin nopsaa tossa muutamalla tunnilla koulussa, hajottaa hieman ku kuvitteli ymmärtävänsä tunnilla et miten yhet laskut lasketaan. NIIN paskat, enhän tajunnu mut onneks kuuntelin ku opettaja selitti niin sain sit korjattua. Nyt sitten ehkä osaan ja ymmärrän jotain taloushallinnossa...
Nyt sitten yritän tässä laittaa ruokaa ennen töihin menoa ja toivoisin että posti tulis josko siellä ois jotain kivaa mulle. Sain sentään laitettua ruuan ja syötyä sitä samalla kun katsoin Oonan v-blogi päivitystä.
Niin joo eilen tuli vierailtua tosiaan iskän luona kakku kahveilla. Hän täytti vuosia, tutkittiin siinä samalla syödessä meidän isänpuolen sukupuuta. Oli siistiä nähdä se konkreettisesti miten suku menee. Tosin yksi asia meitä jäi mietityttämään että olenko kaukaista sukua eräälle ystävälleni. Pitää ruveta tutkimaan ja selvittämään, tykkään ihan hirveesti kaikista sukuselvityksistä. Syynä ehkä siinä se että äitini isän isän suku on jostain päin Myanmaria. Tahtoisin selvittää sukua enemmän mutta en tiedä mistä ja miten aloittaa. ^^'
No ehkä jonain päivänä kun on aikaa muullekkin kuin koululle ja töille. x)


- Huivi, by me
- Toppi, Gina Trico
- Paita, saatu jostain x)
- Legginsit, Seppälä
- Hame, Seppälä
- Reppu, kirpputori
- Lita Spikes, Ebay

18. huhtikuuta 2013

no 29.

Ihanaa sain jotain aikaseksi tuossa olikohan tiistana. Mentiin Karon kanssa varailemaan aikaa tatuointia varten. No saatiin molemmat aika 7.6. Karolle tehdään koko tatuointi silloin mutta mulle vain rajat. Koska... se on ehkä hieman iso tatuointi niin se täytyy tehdä kahdessa osassa. Joten toinen aika on sitten 25.6. Kuumottelee erittäin paljon, tahtoisin vain että ois ees jo 7.6. niin pääsis neulan alle. Helpotan tunnetta nyt sitten ensi kuussa, olen puhunut paljon siitä napakorusta mutta mitään ei ole vieläkään tapahtunut asian suhteen. Eli nyt siis ensi kuussa kun tulee palkka niin napsahtaa uus lävistys tälle tytölle pitkästä aikaa. Sitten yks asia mikä mun pitää todellakin hoitaa ensi kuussa niin silmälasit... Pelkään pahoin että näkö on huonontunut ja että siitä johtuu kaikki pääkivut ja silmäkivut. Noh, ei sitä muuten korjata kuin menemällä optikolle.
Kouluun ja töihin ei kuulu mitään erikoista. Työvuoroja tosin nyt on tosi paljon että en hirveesti kerkee viettää aikaa ees tietokoneella. Saatikka näen kavereita muutaman kerran viikossa kun oon koko ajan menossa ;__; ja hyvin väsynyt.
Niin JEE~ tänään tuli taas yksitilaukseni postissa, eli nämä ihanat "tatuointi/rockabilly" tyyliset legginsit. :)
 Asukokonaisuus:
- CC-paita, Ebay
- Paitapusero, kirppari
- Pillifarkut, H&M
- Slipknot kangaskassi, EMP
- DR. Martens, Ebay

14. huhtikuuta 2013

no 28.

Sunnuntai~ lepopäivä... PYYH~ x) olin töissä tänäänkin. Oli kyllä kivaa :)
Eilen lauantaina tein raskaan työpäivän mutta tein löytöjä siinä kassalla... eli huomasin kaikkee kivaa mitä asiakkaat osti ja sitten juoksin ruokkiksella hakemaan nämä tuotteet. Ostin mulle ja Matille matkalaukut 15€/kpl ja noi on ihan valtavia. Nyt vaan ku pääsis reissuun, noh viimeistään kesällä viroon pidemmäks aikaa :) Sitten ostin uusia tyynyjä, voi kuinka hyvin nukuinkaan viime yönä ku sänky oli täynnä tyynyjä. X) Täynnä ja täynnä.. no joo neljä tyynyä 120cm sängyssä.
Illalla töistä päästyäni nautiskelin rauhallisuudesta tietokoneen äärellä, siitä sitten siirryin westiin niihin aikoihin kun Matti pääsi töistä. Siellä hengailtiin kavereiden kanssa aikamme kunnes pohdiskelin että mun pitäis varmaan mennä nukkumaan. Käytiin vielä asian grillillä hakee ruokaa ja tultiin porukalla kämpille. Itse aikani pyöriskelin ympyrää ja sitten menin nukkumaan. Jätin vieraat nauttimaan George Carlinista Matin seurassa.


13. huhtikuuta 2013

no 27.

Kävin tänään Minnan kanssa pyöriskelemässä kaupungilla ja tein muutamia kivoja löytöjä. Oli hauskaa ja ihanaa hengailla Minnan kanssa edes hetki. Oon ollu niin kiireinen että en oo kerenny näkemään sitä, tän kuukauden aikana kun hän ja hänen poikaystävänsä ovat olleet kokkolassa. Harmittaa hirveesti koska noin 4 päivän päästä ne palaa takas seinäjoelle ja sit niitä ei nää niin usein tai se ei oo niin helppoa. Tosiaan löysin itselleni JÄLLEEN laukun.... sitten Matille t-paidan ja sit AH~ Stieg Larssonin millennium trilogia <3 se oli vain jtn. 10e anttilassa. Ihanaa, jälleen sisälläni elelevä materialisti sai hyppiä riemusta.
Töissä meni aika rattoisasti, sen jälkeen kiidätinkin kotiin. Pian perääni soiteltiin ja siirryinkin kaverini luokse käymään. Hengailtiin siellä pieni hetkonen ja sitten mentiin muutaman ihmisen voimin westiin, siellä sitten olikin tuttuja. Nyt kiltisti nukkumaan ja latautumaan huomista päivää varten. :)

12. huhtikuuta 2013

no 26.

Hihii~ oon paremmassa kunnossa jo, siis kun mulla on ollu se flunssa. Oon ilonen ku se on jo lähtemään päin, jaksaa töissäkin paremmin :) Eilen mulle tuli postissa tuo Jack Danniels ihanuus ja tänään sitten postimies soitteli ovikelloa ja toi mulle tuon fake Chanel paidan <3 Tänään kävin aamulla tekemässä välikokeen yhdestä aineesta ja se meni hienosti penkin alle. No ei yhtään ihme, en ollu lukenu siihen yhtään katottiin sen sijaan Matin kanssa eilen se uusimman Batman leffan. Sitten tänään aamulla heräsin varttia vaille kun tunti olisi alkanut. No pienessä kiireessä sitten menin kouluun tekemään sen kokeen. Opettajan kanssa sitten keskusteltiin ja hänkin uskoi että osaan tehdä ja ymmärrän aihe alueen mutta olin niin väsynyt ja sekaisin että tein pieniä virheitä.
Nyt ois viikonloppu mutta minä en varmaan mitään erikoista tee, joten ei tuu varmaan mitään erikoisia postauksiakaan. Oon töissä koko vkl:n samoin kaks muuta tulevaa viikonloppua. No koitan viikolla tehdä sit jotain kivaa ja jännää josta sitten vois postailla.

9. huhtikuuta 2013

concert no 1.




Voi eiii, olen ihan hukassa. Liput tulee myyntiin huomenna. ..rauhoitutaas, eli joskus sillon yläasteen aikoihin noin viitisen vuotta sitten kuulin, että sen hetkinen lempi bändini on ollut suomessa ihan hetkiä sitten. Ajattelin silloin että kyllä he palaavat pian uudelleen suomeen, muutamia vuosia kului ja kuilui. Huomasin kuinka suureen suosioon kyseinen bändi oli noussut japanissa, ajatukseni muuttuvat toisiksi. Tulin siihen tulokseen että he eivät varmaan koskaan tule enää suomeen koska paikat joissa japanilaiset bändit esiintyvät ovat jo heille liian pieniä paikkoja esiintyä, toisin kuin taas sitten joku hartwall areena on liian suuri. Suomessa heidän kaltaisella bändillä ei ole niin suurta suosiota. No tänään sitten menin tutkiskelemaan sähköpostiani ja olin saanut tiketiltä viestiä tulevista keikoista ja festareista. EN ollut uskoa silmiäni, The Gazette tulee suomeen. Sydämmeni suli uudelleen, ajattelin aina että tahdon nähdä nämä ihanat miehet edes kerran ja JES nyt tämä on mahdollista.


no 25.

No kärsin siitä flunssasta edelleen aika tehokkaasti, olin eilen illalla kuumeessakin. Harmitti hirveästi kun olisin tahtonut mennä laittamaan ystäväni kanssa napakorut, mutta hänelle aikataulullisesti ei onnistunut. Noh sitten joku toinen päivä, vaikka niin että oon terveempikin. x) On hassua olla "sairaana" eli en anna itseni olla sairaana, olin tänäänkin koulussa ja töissä vaikka olin heikossa kunnossa. Tosin töihin halusin mennä koska nyt tänään pääsin näkemään uuden citymarketin mikä avataan kokkolaan. Juuh tulen työskentelemään siellä, itse asiassa heti avajais päivänä jos nyt en vain tosissani sairastu.
Huomenna olisi koulussa lyhyt päivä joten yritän mennä sinne ja meillä ois koekkin, enkä viitsi hankkia turhia poissa oloja+ sitten en jaksa miettiä milloin sitten suoritan sen kokeen jos en huomenna XD
Juu olen vaikea ihminen.. ^^''
Esittelen ensimmäisessä kuvasessa laukkuni sisältöä hieman, sieltä nyt ei mitään erikoista löydy. Minulle ne tärkeimmät; kamera, käsirasva, huulirasva/-kiilto, kolikkopussukka, korttikotelo, peili ja bingo-tussi. :)
Onneksi oon saanut vähennettyä laukun sisältöä, koska joskus noin vuos sitten mulla oli siellä aina koko omaisuus/lääkekaappi. Mun "sairastelu" on menny juodessa kaikkee hyvää ja mussutellessa tuossa tv:n/tietokoneen äärellä pelatessa minecraftiä. (toi yks kuva kertoo kyll hyvin mun koulupäivästä, juo paljon+ vuotava nenä+ tarkkaile kuumetta, terveydenhoitaja pyysi tarkkailemaan kuumetta ja olotilaani hieman tarkemmin koska nyt on liikkeellä keuhkokuumetta joka on hieman vaikea todeta.)
Niin jooo ja HAHAA~ päivittelin hieman dvd-kokoelmaani, nimittäin nyt mulla on kaikki Batman leffat (nää uudet, koska mun siskolla on ne vanhat), uudet Bondit, Harry Potterit, Sherlock Holmsit, Taru Sormusten Herrasta trilogia, Matrixit jne.
Hei tästä tulikin mieleen voisin joskus esitellä elokuviani, ja kertoa vaikka suosikkini niistä ehkä kunnon selityksillä ja perusteilla... (oi voi, en osaa selittää järkevästi)





8. huhtikuuta 2013

stuff what i want no 7.

Heti haaveilemassa jotain uutta kun on pistänyt tilaukset menemään. Oi voi, miksi pitää olla materialisti. Rahalle ois menoa vaikka kuinka mutta pitää oppia myös säästämäänkin tässä. No eiköhän tää tästä, eiköhän tää joskus rauhotu tää mun shoppailu into... Ehkä... Toivon mukaan... Mitenköhän sit joskus hamassa tulevaisuudessa kun hankin koiran niin varmaan lellin sen ihan täysin x) Nyt ostelen ja hemmottelen itseäni, vois ehkä jokunen kerta kattoa sille fiksummalle puoliskollekkin jotain. Tosin MIKS MIEHILLE/POJILLE on vaikeeta keksiä jotain ostettavaa, sillee et ostaa muuten vaan jotain yllärinä. No enköhän mä senki jonain päivänä opi. XD

7. huhtikuuta 2013

no 24.

LUOTA ASENTEESI.
Ostin kyseiselle kuvalle vihdoin kehyksen, sain sen joskus silloin aikaa sitten seppälästä. Kysäisin heiltä tuon malliston mentyä ohitse että saisinko nuo Stina Gris:n kuvat itselleni. Pidin noista kuvista erittäin paljon koska seppälässä oli silloin erittäin tyylikäs mallisto nuorilla ja pidin tuosta kun Stina oli puettu erillaiseksi kuin yleensä muut mallit. Sitten minua piristi erittäin paljon se että tällä naisella on tatuointi ja lävistyksiä <3 Mut juuh eli mulle siis tuli eka palkka... ^^ ostin sitten rannekellon josko oppisin pitämään sitä töissä, olisi sitten kello jota katsella tarvittaessa. Sitten ostin samalla itselleni korttikotelon, hieman erikoisen värinen minulle mutta ajattelin hieman repäistä ja se oli halvempi kuin muut esim. yksivärinen tuollainen samallainen oli 10e kalliimpi o-o'' Niin joo ja ah~ kerrankin ostin itselleni täydellistä luettavaa nimittäin VOGUE, en oo viitsinyt ostaa sitä kun se maksaa 9€ mutta heillä oli oma tarjous meneillään niin se oli vain 6€ sitten ostin rinnalle uusimman Trendi lehden tutkittavaksi että mikä suomalaisia kiinnostaa tällä hetkellä :D
No kuten huomaatte ostin myös tennarit kahtena värinä.... ajattelin vain että päivitän kesäkenkiäni kun vansit on jo rikki ja samoin yhdet toiset joten heitän ne pois ja otan tollaset halppis tennarit käyttöön kesäks.

Mut joo mitä mun elämään, ei mitään erikoista. Töitä ja koulua edelleen, molemmissa menee erittäin hyvin. Ainut mikä mua harmittaa nyt, olen flunssassa ja ensi viikolla torstaina availlaan uus cittari ja siinä tulee pieni työputki joten en saa siis sairastua enempää. :)
Eilen siis suljettiin vanha citymarketti, sitten työporukalla vietettiin "hautajaisia" ja juhlittiin uuden cittarin tulevia avajaisia.
Tänään olen nauttinut kiirettömyydestä, käytiin Matin kanssa urheilutalolla kun siellä oli porukkaa pitämässä kirppari pöytiä. Kävimme sen jälkeen vielä ykköskirppiksella, tein hyvin pieniä löytöjä ja ei niinkään mainitsemisen arvoisia. Sieltä sitten kiidätimme Tarun luokse kahville ja muffinsseille, hetken siinä istuskelimme ja juttelimme. Ite tulin kotiin siivoamaan ja Matti meni kyläilemään Petrin luokse.
Kuuntelen nyt siis täällä musiikkia ja mietin että täytyisi tarttua imuriin kunhan jaksaisi.

Niin ja tosiaan kun se palkka tuli, niin sain vihdoin tilattua itselleni kunnon synttärilahja tilauksen :) postailen niistä sitten kun alan saamaan niitä postissa.

Rakkaat lukiat aion jonain päivänä tehdä postauksia (kunhan löydän jostain aikaa)
1. vaatekaappini sisällöstä + kenkä "kokoelmastani". 
2. Lävistyksistä ja tautuoinneista (miksi olen ottanut ja miksi tulen ottamaan jotain)


4. huhtikuuta 2013

no 23.

Synttäreitä ja aprillia!
Aprilli päivästä selvisin huijauksetta, veljeni oli kiusoitellut vanhempiani sillä että hän olisi putkassa. Matti taas teki ilkeän pilan yöllä kun aprilli päivä vaihtui meille huijattaville sekä huijaajille.
Matti huijasi jälleen parasta ystäväänsä, meidän piti nähdä vielä illalla/yöllä. Matti sitten soitti ilmoittaakseen siitä että me ollemme tulossa, mutta emme olleetkaan. Olimme muka olleet kolarissa ja olimme ensiavussa tarinan mukaan. Ystävämme uskoi ja kertoi meille että oli melkein alkanut itkemään.
Mutta onneksi hän ei ollut vihainen Matille kun menimme käymään hänen luonaan "tupakalla". Tiistaina ei tapahtunut juuri mitään erikoista tuli vain löhöiltyä ja  hengailtua.
Keskiviikkona taas 3.4. minun syntymäpäivänäni, minulla ei ollut kuin pari tuntia koulua ja sitten saavuin kotiin. Veljeni ja hänen vaimonsa kävi kyläilemässä meillä, siitä sitten pian siirryimme Matin siskon luokse kasailemaan Matin vanhaa rumpusettiä  joka oli taas syntymäpäivä lahja hänen siskon pojalleen. Hetken siinä kyläilimme sen lisäksi että kävimme roudaamassa ne rummut. Sitten Matti halusi vielä hemmotella minua pedriinaksen ruualla. Ah~  söin liikaa taas, pidän siellä erityisesti vain ja ainoastaan yhdestä ruuasta.
Nyt sitten näihin "toivotuimpiin" eli syntymäpäivälahjoihin, Matiltahan olen saanut tässä kuukauden sisällä kaikenlaista, kuten sen työpöydän ja niitä koruja + niittejä ulkomailta. Itselleni tilailin silloin viikko takaperin äitini antamalla syntymäpäivä rahalla irtopalloja lävistyksiini, (te jotka omistatte lävistyksiä tiedätte miksi niitä pitää olla paljon) sitten tilailin muutaman tuotteen emp:ltä jotka taisin jo esitellä. Isältäni sain myöskin rahaa :) 
Mutta tänään tuli kaikkein ihanin syntymäpäivä muistaminen, Matin mummu ja täti lähettivät minulle kotiini kukkia. Matti kertoi että ne tuotiin ihan ovelle saakka sillä aikaa kun olin töissä.
Avasin papereita ja kimpussa oli ihania punaisia ruusuja ja suloisia pieniä valkoisia kukkia.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...