27. tammikuuta 2015

Väsyttää, tahdon vain parantua

Only in finnish, 'cos I am lazy and sick.

Mulla oli tylsää, musta tuntuu että en oo vieläkään terve. :/ Hirveintä tässä on se, että kun kulutan aikaani kaiken muun kanssa. Vaikka mun pitäis ahertaa opparin parissa, mutta uskon että se johtuu ihan tästä olotilasta ettei jaksa keskittyä kunnolla mihinkän. Tänään oli arviointi keskustely työssäoppimispaikalla ja no sen stressaamisen saa unohtaa. Haluaisin olla terve, mutta eih. Vkl tai no jo torstaina ois kiva olla kunnossa, kun me lähdetään Matin kanssa kohti Turkua. Vihdoin päästään kavereiden luokse sinne, samalla pääsee tutustumaan tulevaan kotikaupunkiin. Oon niin innoissani tulevasta syksystä ja kun pääsee muuttamaan. Alan olla jo muutoksen tarpeessa. Tottunu tässä 5-6 vuoden aikana siihen, että asiat ja elämään on tullu muutoksia. Ja nyt kun sitä on ollu hetken paikallaan niin alkaa turhauttaa, mutta ei kauaa nii pääsee taas toteuttaa haaveita.

Matilla on ollu tänään kavereita pelaamassa sen kanssa MTG:tä, joten oon sit koomannu makkarissa sängyssä ja lattialla läppärin kanssa. Sillä aikaa tosiaan oon jumittanu animen parissa ja ihaillu mun uutta hiirimattoa ja miettiny mitä pakkaan Turun reissulle. Siitä myöskin tietää, että lagaan ja koomaan kun puen tän mun ihanan Zombie hupparin. Sillon kun ostin tän niin olin sairaana, se varmaan oli enne että tästä tulee mun sairastelu huppari. 

Onko teillä jotain vaatteita mitä vain käytätte sairastaessanne?




26. tammikuuta 2015

Hei motivaatio harrastuksiin ja kotielämään, voitko palata samalla kun palaan kouluun

Only in finnish.

Taaskaan ei mitään uutta, esittelen vaan mitä posti on taas tuonut. Odotan että pääsee takas koulun penkille, nimittäin sitä ehkä tulee sillon tehtyä vapaa ajalla enemmän. Nyt kun on ollu työssäoppimassa nii päivät menee suunnilleen näin; herää aamulla -> työssäoppimaan -> kotia lukemaan kirjaa/kattoo leffaa tai animea/pelaamaan/tekee opparia -> nukkumaan. Sama rumba taas seuraavaana päivänä, eli tässä syy tylsään tammikuuhun. Musta tuntuu, että tammikuu on joka vuosi jotenkin tylsän oloinen. Välillä on fiilis että ois kiva kirjottaa joku mielenkiintonen blogi päivitys, mutta ei niin ei. Ei vaan oo aiheita tai aihetta mistä kirjoittaa. Tai motivaatiokin on yks ongelma, koska tulee istuttua töissä ihan tarpeeks koneella niin kotona ei sit hireesti oo tehny mieli olla tässä. Nytkin oikeestaan vaan siks tulin tähän, että lätkäsen noi choker kuvat koneelle. Jotka myöskin otettiin hyvin laiskoissa merkeissä. 



24. tammikuuta 2015

My lovely winter jackets

In english

First winter in long long time, that I am satisfied to my jackets. I've had always problem with winter jackets, but not anymore. But one thing is OK in dressing up, then another thing isn't. Like sad thing is I can't use any of my lovely shoes in winter, 'cos here in Finland it's best if you have good shoes. You don't never know how slippery streets are.
Jacket - Cubus - about 14€ (from sale) // Shoes - Zalando.fi - Y.R.U Qozmo Hi - 89,95€

Jacket - Emp - Gothicana - 119,99€ // Shoes - Boutique Loulou - Demonia Swing 220 - 99,95€

Jacket - Lindex - about 18€ (from sale) // Shoes - Luisaviaroma - Jeffrey Campbell Mulder - 92€

21. tammikuuta 2015

Reading, reading... I want to read more

I've been reading books these five day. It's feels so odd, 'cos I don't usually read. But I've been enjoying. I haven't been on computer, 'cos my days have gone at work and reading. It feels nice actually, I am not that addicted to electronics. And I feel like I need to read more and more. 
Oh, I got new mirror from my mom, it reminds me about my childhood home. I like it so much, it's bigger than the previous one. Now it's easier try on my own made clothes.
Also at this week I got more stuff from eBay. Yey~ So this is shortly what I've been doing. I'm alive, submerged in world of books.

Olen uponnut pitkästä aikaa kirjojen maailmaan, joka hieman hämmentää minua. En näinä viitenä päivänä ole käynyt kotona koneelani. Olen vain töissä ollut koneella ja tehnyt töitä koneen kanssa. Some on jäänyt sivuun hetkeksi, olen kyllä ylpeä hieman itsestäni. Koska osaan vielä irrottautua elektroniikasta, en ole riippuvainen siitä. Töissäkin vain vilkaisin näinä viitenä päivänä puhelinta ja kotosalla sitten sukelsin kirjojen maailmaan.
Sain tässä sen pikku peilin tilalle äitiltäni isomman peilin, siitä tulee hieman mieleen lapsuuden koti. Pidän siitä erittäin paljon koska se ei vääristä, ja se on isohko. Sen edessä on helppo sovitella omia teoksiaan.
Tässä viikolla postissa eksyi muutama eBay tilauskin. Eipä mitään tämän kummallisempaa tällä kertaa. Olen elossa, kirjojen maailmaan uponneena.





15. tammikuuta 2015

Take easy and chill

Soon is weekend and what's the best, my sister Minna will come to our place. We will go to visit at mom's and our brother's places. Also take easy, 'cos my foot isn't in good shape. I fell down in this week, hopefully I didn't broke anything. At that moment it felt like I had broke my foot but not. I have been taking painkillers and I put cast on my foot. It's been a little bit better already. My day was rescued when my new piercings arrived. Few new 22 mm  tunnels, blugs and 1,2 mm rings. Also I got my pretty Ouija scarf.

Kohta on taas viikonloppu ja mitä ihaninta siskoni Minna tulee yökyläilemään. Tehdään reissu Kaustiselle äidille ja veljelle käymään. Varmaan muuten sitten löhöillään ja otetaan rennosti, en myöskään tuon jalkani takia viitsi hirveesti riehua. Kun oon kerenny kaatuakkin tällä viikolla, onneksi ei käyny pahasti. Nilkka ehkä vähän venähti, mitään muuta ei sitten siinä käynytkään. Sillä hetkellä tietysti tuntui, että jalkani olivat palasina, mutta kun nousin ylös lumihangesta niin huh, jalka kesti astumista. Oon nyt syöny särkylääkettä kun se on pikkusen kipeä ja tietysti pitänyt tukisidettä jotta se ei venähdä uudelleen. Kaatuilevan tytön päivän pelasti uus setti lävistyskoruja, joita oon kaivannu ihan liian kauan. Oon nimittäin hukannu ihan sikana koruja, mutta sitä sen on varsinkin noiden pienten lävistyskorujen kanssa. Sitten myöskin 22mm venytyksiini tuli uusia koruja, kun mulla ei oo ollu kun puiset ja lotuskukkaiset/muoviset blugit. Nyt vaihteluksi ja piristykseks tuli silikoniset ja puiset tunnelit, mustat sarvea olevat blugit. Sitten eilen myöskin kävin hakemassa postista ihanan löytöni, Ouija kaulahuivi.

10. tammikuuta 2015

Woke up, Oh migraine you again

Only in Finnish

9.1.2015 6.00 Herään ensimmäiseen herätykseen ja pääni tuntuu yhä oudolta eilisen migreenin jäljiltä, laitan torkun puolen tunnin päähän ja jatkan nukkumista.
6.30 Herään pääni yhä hyvin oudon oloinen, niin kuin kohtaus olisi uusiutumassa. Menen vessaan ja kyllä räppivät valot paljastivat, että migreeni uusiutuu. (Tappelin jo edeltävänä päivänä  ensimmäisen migreeni kohtauksen kanssa.) Menen keittiöön seuraavaksi ottamaan juotavaa ja 50mg sumatriptanin, lääke on siis migreeniäni varten. Sitä saa ottaa vain yhden kohtausta kohti. Kirjoitan hitaasti, mutta varmasti viestiä työssäoppimispaikalleni ja rymänohjaajalleni, etten kykene migreenin takia töihin.
Menen jatkamaan nukkumista, toivoen että seuraavan kerran kun herään migreeni on poissa. En saa heti nukuttua vaan joudun nousemaan istualtaan olotilani takia ja pitelen päätä käsieni varassa. Voin pahoin, migreeni oli siis jo liian pitkällä. Lääke ei siis luultavimmin auta kyseiseen kohtaukseen. Selviän tilanteesta kumminkin vain istuskelulla, onneksi pahoinvointi meni ohitse.
11.30-12.30 Välillä herään siihen kun postimies tiputtaa jotain postiluukusta. Pyörin hetken sängyssä kunnes nousen istaalleen ja tajuan, että migreeni on yhä läsnä. Mutta onneksi jo hieman heikempänä. Nousen ylös sängystä ja menen käymään oven luona, poimin postit ja siirryn keitiöön. Otan juotavaa ja nappaan naamaani jälki hoidoksi burana 600mg ja panadol 1000mg. Soitan Matille ja kerron vointini, jotta hän on tietoinen missä kunnossa olen. Teen itselleni aamupalaa ja nappaan lisää juotavaa mukaani ja siirryn takaisin sänkyyn. Mussutan aikani aamupalaa ja yritän juoda mahdollisimman paljon. Sitten yritän jälleen nukahtaa. Löhöilen sängyssä, välillä kurkaten puhelinta, liian kauaa sen kanssa en voinut leikkiä koska silmiin ja päähän sattui.
15.30 Herään jonkillaisesta horroksesta ja tunnen olevani jo hieman paremmassa kunnossa. Näprään hetken puhelinta ja siirryn sitten suihkuun. Suihkussa jälleen oloni tuntui paranevan. Luultavimmin ruumiinlämmön tasautumisen vuoksi. Vaikka utuinen ja uupunut taistelu olo oli yhä yllä, päähän ei sattunut läheskään niin paljoa kuin 12 aikaan.
16.10 Uskaltauiduin koneen luokse aloittelemaan tätä tekstiä, venytellessäni niskojani ja teksitä kirjoittaessa niskani vain napsahtelevat. Pääni yhä hyvin utuinen ja väsynyt.
16.40 Jälleen venyttelen niskojani, napsahduksia. Lihakseni tuntuvat kovin rennoilta, sumatriptanin vaikutus alkaa siis lakata.
16.44 Matti soittaa, että on pian kerrostalon edustalla. Olimme siis menossa kauppaan, ulkosalla sen pienen hetken seistessäni tunsin oloni erittäin hyväksi. Kaupassa kierreltyämme ja kerättyämme ostoksemme. Siirryimme kassalle jossa minulla alkoi tulla kuuma, lääkkeen yksi sivuvaikutuksista silloin kun lääkkeen vaikutus on aikalailla loppumaisillaan. Siinä melkein hikoillessani yritin pakata ostoksia ja odotin vain että pääsen seisoskelemaan jälleen ulos viileään. Minun pakattua ostokset ja Matin maksettua ne siirryimme ulos. Matti halusi polttaa tupakan ja olin mielissäni tilanteesta koska sain seisoskella ulkona. Oloni helpottui tässä kylmässä seistessä, luultavimmin jälleen ruumiinlämmön tasautumisen vuoksi.
18.30-19.00 Kaverimme Miili saapui kylään katsomaan kanssamme Sherlock Holmes Games of shadow:ta. Oloni myöskin tuntui parhaimmalta koko päivänä, vaikka siltikin olin kovin väsynyt ja omistin sillä hetkellä heikon keskittymiskyvyn.
Jälkeen 20.00 Katariina ja Joonas saapuivat meille katsomaan myöskin kyseistä leffaa. Aloitimme pian elokuvan katselemisen. Elokuvan loputtua oloni tuntuu jälleen hieman heikolta, epäilin hetken väsymystä. Mutta ei, migreeni vaivasi yhä kevyenä päätäni. Nappaan naamaani jälleen 600 mg buranan ja 1000mg panadolin. Aloitamme sitten pelaamaan Zombicide lautapeliä Joonaksen ja Katariinan kanssa. Miili jatkoi matkaansa kotiin.
Noin 3.00 saamme pelimme päätökseen ja pääni on yhä sitä mieltä että en ole kunnossa. Menen vessaan ja katson itseäni peilistä, olen kalpea. Menen keittiöön otan lisää lääkettä 600mg buranaa ja 100mg panadolia. Juon vettä, siirryn sänkyyn. Lasken vesilasin yöpöydälle ja käperryn peittoon. Toivon todella,  että seuraavan kerren kun herään migreeni on kokonaan poissa. Nukahdan.





9. tammikuuta 2015

Dietitian, migraine and some good food

Today I went to a dietitian, slept my migraine away and ate well at Nannen nam nam. I talked with the dietitian about my situation and am feeling better now. I don't stress this thing so much anymore, I just need to take my time to make food and think a little bit more what I eat. After that, I went home to sleep my migraine away. I woke up in the afternoon and I needed to dress up. Trying to wake up to this day, I was feeling still a little tired even when I slept so much. Soon Matti came from work and we went to have dinner. We went to that new coffee shop/restaurant which is near to our home. That place was awesome, I liked it very much, it was so cute. I could  see myself working there with my computer or reading a book and drinking tea. That place became my new favorite place. There is a small but nice menu; some foods, tapas, ans a little wine, tea and coffee assortment. We ate few tapas' this time with Matti, next time I'll try something new.

Tämä päivä koostui ravitsemusterapeutin vastaanotolla, migreenin pois nukkumisen kanssa ja hyvää ruokaa syödessä Nannen nam nam:ssa. Ruokaterapeutin kanssa keskustellessa, oloni jotenkin helpottui tämän ajatuksen kanssa, että joudun vähän kamppailemaan ja käyttämään enemmän aikaa ruokailuun kuin ennen.  Sieltä lähdin sitten kävelemän rauhallisesti kotiin, kotiin päästyäni menin aikalailla suoraa nukkumaan sitä migreeniäni pois. Joskus iltapäivällä kun heräilin, ajattelin että piristän itseäni laittautumalla hieman. Myöskin taka-ajatuksena se että voisin herätä samalla tähän päivään kunnolla. Pian Matin päästyä töistä, menimme kokeilemaan uutta kahvila/ravintolaa tuohon lähelle. Se paikka on ihan uskomattoman suloinen, voisin kuvitella että istuisin siellä läppärini kanssa tekemässä töitä taikka lukemassa kirjaa ja juomassa teetä. Siitä paikasta tuli kyllä mulle yksi uusi suosikki, siellä tosiaan oli ihan ruokia muutama, tapaksia, pieni viini valikoima, tee ja kahvi valikoima. Matin kanssa tällä kertaa maisteltiin vaan niitä tapaksia, ensikerralla voisin kokeilla jotain uutta taas.





5. tammikuuta 2015

Order is heroin to me

Yesterday I was inspired to organize my clothes and whoops, I started to organize our bedroom. Matti watched when I moved furniture. Now I am pleased with our bedroom. It looks so nice, but maybe soon I'll organize it again. I am that kind of a person. And also I put my hangers the wrong way around, 'cos I was thinking that that way I see what clothes I use. Then I can throw away those clothes that I don't use, I believe that I'll give them to Minna. Minna is my older sister and I give her often clothes that I don't use. And the leftovers that Minna don't take, I will just sell them in second hand. I don't know where those clothes have showed up, I eliminated some of my clothes last fall. I feel like there's the same amount of clothes that I have eliminated before. Maybe there's more clothes than before, I don't know who is bringing these clothes to me.

Eilen innostuin yhtäkkiä vaan järjestelemään vaatteitani ja hups, se touhu karkas hieman käsistä. Kääntelinkin sitten tosiaan pian jo huonekkaluja ja Matti katto vierestä, että mitä se taas säheltää ja äheltää. Oon taas hetken tyytyväinen tuohon ja jossain vaiheessa taas oon järjestelemässä uudelleen. Mutta tein sellaisen tempun, että laitoin henkarit rekkiin "väärinpäin" niin näkee vähän mitä vaatteita sitä tulee käytettyä ja sitten niitä vaatteita mitä ei pidä nii lahjoo Minnalle siskolleni ja sitten myy eteenpäin loput. Jostain tyhjästä nimittäin mulle on taas kertyny kauhee määrä vaatteita, joskus tossa syksyllä karsin niitä ja myin pois mut tuntuu, että on tullu saman verran tilalle jo, jos ei jo enemmänkin.


Tumblr girl starter pack

Today the mailman surprised me with these packages and almost at the same time I ordered a few new things for my camera on eBay. It so easy to buy stuff from eBay, it's a little too easy. I just sit on the computer or check eBay on my phone and whoops I ordered something. And later it will just appear here to my home. Mostly it is also cheap, or then I just happen to find cheap stuff on eBay. Like this stuff that came today in mail.

This purse cost about 4,40€  and it had free shipping. It's perfect for small stuff and bar nights.
The leather chokers cost about 2,05€/pcs. and had free shipping
90's tattoo choker cost about 3,55€ and had free shipping

Tänään posteljooni yllätti minut näillä paketeilla ja samoihin aikoihin tilailin kameraan tarvikkeita eBay:stä. Nykyään tulee kyllä hankittua helposti eBay:stä kaikkea pikku sälää, se on niin helppoa. Istahtaa koneelle tai selaa puhelimella ja sitten kun löytää sen mitä on hakenut niin tilaa ja tuote sitten ilmestyy joskus kotiin. Usein miten se on vieläpä halpaa touhua, kuten nämä tänään postissa saapuneet tavarat eivät olleet mitenkään kalliita.

Laukku maksoi noin 4,40€ posteineen, sopiva puhelimelle ja muulle pienelle tavaralle esim. baari käytöön tosi sopiva.
Nahkanauhaiset kaulakorut maksoi noin 2,05€/kpl posteineen
90 luvun tattoo choker maksoi noin 3,55€ posteineen






2. tammikuuta 2015

Finally time for shopping

I finally had time for shopping and to go around a few second hand shop. In the morning I started to go around second hand shops which were located near the city central. From Ykköskirppari I found a nice tricot shirt, with a nice detail in the hem. There's an elastic band, which makes the hem round. In the afternoon I went a little from the center of city. From SPR I found a new purse and a piece of velvet. It would be nice if I knew what I want to make from that velvet.  I defied the rain on that second hand shop -round. It would have been nice but the rain made walking a little difficult. I also went to an H&M in the morning, I went to check if there would be something new in sale. I didn't find anything new on sale, but I bought that cardigan and a sleeveless dress. The dress was normal price, but I wanted it so bad, and I couldn't leave it there. 'Cos there was only one that fit me; the other dresses were something like xs-s. I've dreamt about that dress from when it came to their collection.

Mulla oli pitkästä aikaa oikeesti aikaa  kiertää kirppareita ihan rauhassa, aamulla aloittelin keskustan läheisyydestä olevilla kirppareilla. Ykköskirpparilta sitten teinkin kivan trikoo paita löydön, tuossa paidassa on hauskana yksityiskohtana takana helmassa kuminauha joka pyöristää paidan helman. Iltapäivällä sitten seikkailin hieman kauemmas keskustasta ja SPR:n kirpparilta tulikin löydettyä uusi laukku ja pala samettikangasta. Vielä kun osaisi päättää mitä haluan tehdä tuosta sametti kankaasta. Uhmasin vesi/loskasadetta tuolla kirppari kierroksella, muuten olisi ollut ihan miellyttävää mutta tosiaan tuo sää vaikeutti hieman ulkona liikkumista. Kävin myöskin aamupäivällä H&M:llä kurkkaamassa josko sinne olisi tullut jotain uutta alennukseen, eihän siellä mitään uutta jännittävää ollut. Alennuksesta löytyi pitkä neule ja tuon hihattoman printtimekko poolokauluksella. Ostin sen normaali hintaisena, koska en uskaltanut jättää sitä odottamaan alennukseen siirtymistä. Kyseessä oli kumminkin viimeinen minulle sopiva koko, muut koot olivat sitten jotain xs-s kokoisia mekkoja. Olen ihaillut tuota mekkoa jo siitä saakka kun se tuli heidän mallistoon, joten oli se pakko saada omaan kaappiin vielä kun sellaisen sai ostettua.


1. tammikuuta 2015

Toiveita, haaveita ja lupauksia vuodelle 2015

- Oppisin/Alottaisin syömään niin, että kehoni voisi hyvin (onneks 8pv ruokaterapeutille
Oon jonkun verran jo sen oireyhtymän toteamisen jälkeen oppinut jo jotain, mutta pitäis oppia vielä pitämään kiinni näistä joistakin asioista. Tosiaan onneks pääsen ruokaterapeutille, niin jos se antais vähän vielä potukua tähän touhuun, että olo helpottuis ja pitäisin kiinni ruokavaliostani.

- Motivoituisin/Aloitan harrastamaan uudelleen liikuntaa ja pitämään huolen kehostani
Haluaisin aloittaa joogaamisen ja tankotanssin, mutta täällä kokkolassa on vähän huono tilanne näiden molempien kanssa joten. Jos sitä edes hieman jumppailisi kotosalla ja rupeis juokseen taas niin eiköhän siitä pikku hiljaa olo myöskin paranis, polvien nivelet kiittäis kyllä jos alottaisin liikunnan. Tai sitten palaan rakkaan uinti harrastukseni pariin uudelleen. Ja sitten jonain päivänä, kun pääsee asustelee jonnekkin muualle niin kävis kokeilee tankotanssia ja joogaa ihan tunneilla.

- Kameraan kaikkee kivaa oheis sälää
Oon haaveillu mikistä, salamavalosta, lisävalo, akkukahvasta ja muutamasta objektiivista. Niin joo ja stabilizer ois kans kiva, pääsis leikkimään videokuvaamisenkin kanssa.

- Kehittyisin valokuvaajana ja kuvien muokkaajana (kärsivällisyyden löytäminen tähän kiitos)

- Ompelu taitojen ylläpitämistä, keksisin ja toteuttaisin haastavampiakin asuja

- Piirtäisin ja suunnittelisin enemmän, nyt kun kerran on hyvät välineetkin

- Lisää kivoja kenkiä
Mulla on lista kengistä mitkä haluan, josko niitä pikku hiljaa ostelis itelleen. Toivottavasti se lista ei enään kasva. Eikä tulis ostettua mitään heräte ostoja kenkien suhteen.

- Kiva työpaikka valmistuttua
Kesä tulee oltua varmaan jossain kesätöissä, mutta sitten jos hyvin käy ja pääsee muuttamaan niin ois kiva sit sieltä löytää vakkari työpaikka.

- Muutto Matin kanssa
Keskusteltiin Matin kanssa eilen yöllä, että josko tulevana syksynä lähdettäisiin Kokkolasta. Lähdettäis kattomaan muuta suomea, tällä hetkellä ollaan pohdiskeltu että muutettaisiin syksyllä Turkuun. Uskon sen kyllä tapahtuvan, jaksais vaan oottaa syksyyn ja nauttia tietysti kaikesta tässä ennen sitä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...