28. tammikuuta 2013

no 7.

Viikonloppu!!!

Perjantaina kun pääsin viimeiseltä tunnilta niin Matti olikin jo odottelemassa minua. Olimme lähdössä suoraan seinäjoelle siskoni luo. Perjantai meni aikalailla carcassonnen, siiderin ja saunomisen parissa. Tosin lähdettiin me illalla tutustumaan seinäjoen erääseen baariin. Siellä oli yks bändi esiintymässä, odotin bändiltä paljon sen saapuessa lavalle mutta sitten kun laulaja avasi suunsa niin meni maku. 
Aikamme siellä hengailtua mentiin takaisin siskon ja hänen avopuolisonsa kämpille grillin kautta tietysti.

Lauantaina meillä olikin ihan kivoja suunnitelmia, kuten lähdimme aamutuimaan suunnistamaan ympäri kaupunkia etsimään  netin ja navigaattorin avustamana kirpputoreja. Se oli erittäin hauskaa ajella ympäriinsä ja välillä käydä jossain kirpparilla pyörähtämässä. Löysin tällä reissulla hameen jonka aijon muokata ja sitten kivan trikoo paidan niin joo ja plus hopeisia d-lenkkejä. :) Sittemmin kirpparit kierettyämme kävimme syömässä ihan älyttömän hyvässä ravintolassa. Kaiken tämän jälkeen me kasattiin tavarat ja lähdettiin kokkolaan, Minna mukanamme. Kokkolaan saavuttuamme Matti meni pelaamaan jälleen ystävänsä kanssa MTG:tä, minä ja Minna ruvettiin kattomaan leffaa+nauttimaan illasta. Ilta meni eritäin mukavasti, innostuimme lähtemään myöhemmin westiin. Siellä oli paljon tuttuja ystäviä ja olin ensimmäistä kertaa siellä valomerkkiin asti. (joku vanhus)

Tänään eli sunnuntai aamuna heräsin erittäin väsyneenä ja olisin vain halunnut nukkua. Minun ja Matin oli tosin pakko nousta, kun hänen veljen lapsen ristiäiset oli aamupäivällä. Minna jäi hengailemaan meidän kämpille siksi aikaa kunnes, hänen ja Miikan piti lähteä takaisin seinäjoelle.
Ristiäisitä saavuttuamme olimme ihan lopenuupuneita ja emme meinanneet jaksaa tehdä mitään, mutta onneksi kaveri pariskunta tuli kylään pitkästä aikaan ja pelaamaan erästä lautapeliä. (jonka nimeä en jostain syystä muista) Myöhemmin sitten heidän lähdettyään Tytti ja Joonaskin saapuivat kylään pelaamaan carcassonnea, tosin tällä kertaa pelasimme vain muutamalla lisäosalla koska se olisi kestänyt yö myöhään jos olisimme pelanneet kaikilla mitkä meillä on. Minulla sattuu olemaan huomenna koulua ja se sattuu olemaan myös viimeinen viikko ennen työssäoppimista. (JÄNNITTÄÄ, meen cittariin)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...