7. joulukuuta 2014

Lookbook.nu henkiin herättäminen helpottui

Latailin puhelimeen uudelleen lookbook.nu app:n, huomasin siinä tietysti kuinka isoja parannuksia he ovat tehneet sinne aikaisemman käyttöni jälkeen. Olenkin sen ansiosta innostunut valokuvaamaan aina päivän tai illan look:n sinne talteen. Joka on sitten myöskin inspiroinut minua keksimään aina uuden asun joka päivälle, mutta tietysti työystävällinen asukokonaisuus. Siksi tällä hetkellä viikolla oleva pukeutumiseni on hieman yksinkertaisempaa ja simppeliä toisinkuin viikonloppujen ja iltojen asut. Pelkäsin alkuun kyseisen profiilini henkiin herättämis projektin olevan vaikeaa, koska talvi aikaan siirtyminen aiheuttaa valon puutteen. Kameralla en siitä syytä oikein jaksa kuvailla mitään, viikonloppuisinkin nukun niin myöhään ja viikolla olen valoisan ajan työssä, joten luonnon valon hyödyntämisen olen saanut unohtaa tässä synkässä suomessa. Vlogaaminenkin on siitä samaisesta syystä jäänyt vähemmälle.
Tietysti myöskin väsymys ja yleinen laiskuus, mutta nyt kun saan kännykällä edes päivitettyä lookbook.nutani niin olen iloinen. Kännykällä sosiaalisen median päivittäminen on muutenkin niin helppoa ja näppärää. Olen myöskin ahkerammin tällä hetkellä ollut twitterissä ja instagramissa. Toisin kuin täällä ja youtubessa, syy siihen tosiaan on väsymys, laiskuus ja ideoiden puute. Mielestäni asiat joihin ei ole motivaatiota tai ideaa niin ei niitä myöskään kannata yrittää väkisin, muuten se olisi vain turhauttavaa itselle sekä seuraajille. Annan monesti asioiden olla jonkin aikaa ja sitten löydänkin inspiraationi takaisin, kuten silloin joskus puhuin harrastuksistani niin elämäni näiden saralla on kyllä yhtä on/off touhua.


Henski Henna - Black poncho
Henski Henna - Feeling cute
Henski Henna - Thief
Henski Henna - Classy witch

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...