Matka kohti Traconia

Taas se vuoden kohokohta on edessä. Traconin lähestyessä tuli mietittyä omaa -coni historiaa. Ens vuonna tän harrastuksen parissa tulee 10 vuotta täyteen, nimittäin Nekocon 2006 oli ensimmäinen

-conini jossa joskus pienenä 5-6 luokkalaisena olen ollut ihmettelemässä animen, mangan ja cosplayn maailmaa. Sitten siitä tulikin joka vuotinen tapa, tarkoituksena oli käydä vuodessa ainakin yhdessä

-conissa, joskus tuli käytyä useammassakin vuoden aikana. Itselläni tuli ehkä parin vuoden paussi jossain välissä, tämän harrastuksen parissa. Mutta jotenkin ihanaa se oli palata ja nykyäänkin. Joskus hämmennyn siitä että en ole kasvanut ulos tästä touhusta. Ehkä se on se järjestely kavereiden kanssa yöpymisistä ja lippujen hankkimisesta, tapahtumaan matkaamisen suunnittelemisesta ja itse tapahtumassa hengailu, minkä ansiosta tätä harrastusta jaksaa vuodesta toiseen, ja tietysti -coni yhteisö on mitä ihanin. Itsellä cosplay on jäänyt useampia vuosia sitten jo pois, mutta uskon palaavani sen harrastuksen pariin vielä jossain vaiheessa.

Tämän vuotinen Tracon X matka aloitettiin jo tänään torstaina, ranneke kuumottaen rannetta, samalla myöskin mitä varmimmassa tallessa. Tulimme Matin kanssa siskoni Minnan ja hänen avokkinsa luokse yötä. Täältä sitten matkaamme huomenna/perjantai aamuna kohti Tamperetta. Jossa tapaamme Veeran ja Laurin, joiden kanssa menemme vastaanottamaan hostel huoneemme Dream hostellista ja sen jälkeen varmaankin suuntaamme kaupungille kiertämään kirppareita, hengailemaan ja tietysti kuumottelemme koko päivän lauantaina alkavaa Traconia.

Tämän hetken ajatuksia kuvaamisestani

Jotkut ehkä muistaa kuinka innoissani olin joskus ensimmäisestä järkkäristäni ja siitä kuinka aloitan valokuvaamis harrastuksen. Nyt se onkin surullisesti päätynyt siihen pisteeseen, että kuvaan kännykällä tosi paljon ja sitten valitan reissussa, kun silloin kun otan järkkärin mukaan niin että järkkäri on niin valtava ja painava. Sitten en myöskään uskalla kantaa sitä kaikkialla mukanani. Sen myötä sitten valokuvaaminen hieman kuoli, siksi tässä lähiaikoina kuvasin vain satunnaisesti kotosalla. Koska tein siitä liian suuren esteen lähteä kuvaaman ja myöskin kärsivällisyys ja mielenkiinto hieman meinasi loppua tuon harrastuksen suhteen aina aika ajoin. 

Niin nyt sitten päädyin sellaiseen ratkaisuun, että hankin mieluummin minijärkkärin itselleni ja myyn tuon Canon eos 700d pois. Ajattelin, että en tarvitse sellaista kalustoa mistä en saa sitä iloa ja nautintoa mitä haluaisin. Ajattelin, että ehkä tuon minijärkkärin hankittuani kuvaamis harrastukseni voisi elpyä. Minijärkkäriä on helpompi kantaa kumminkin mukana ja voisin ehkä uskaltaa kantaakkin sitä mukanani ja sitten ajattelin, että pitää valita objektit niin, että pärjäisin jollain parilla vain niin niitäkään ei tarvisi valtavia määriä kuljettaa mukana. 

Olen siis aloittanut myymään kaikkia turhia kamera tarvikkeita joista ei ole minulle hyötyä tulevaisuudessa. Sitten myöskin olen pitkään pohdiskellu hankkivani videokameran ja nyt sen varmaan hankinkin mieluusti minijärkkärin rinnalle, koska tuo vlogaus harrastus on vienyt nyt kyllä minun sydämmeni niin siksi olen päätynyt siihen, että tarvitsen jonkun pienen videokameran jota myöskin olisi helpompi kuljettaa mukana reissuilla.

"Stay awhile and listen..."

Aika katoaa mystisesti, siitä on varmaan kymmenisen vuotta, kun oon pelannu Diablo II. Pelattiin tässä siis perjantaina kavereiden kanssa sitä, oli erittäin hauskaa pelata pitkästä aika kysseistä peliä. Se on nimittäin ollut mun yksi suosikki peli pienenä. Ja nyt useamman tunnin pelaamisesta syntyikin hinku pelata se läpi. Alunperin meillä oli tarkoitus pelata se kaveriporukalla läpi, mutta sitten tuli hieman mutkia matkaan niin pelattiin eka ja hieman tokaa actiä. Tämän peli session takia sitten ehkä hankin myös sen  Diablo III, jonka perään olen haikaillut kun Matti pelaa sitä.

Mutta mitäs muuta, olen työharjoittelussa palkattomana koulun ohella eräässä paikassa, josta voi tulla mulle mielenkiintoinen kesätyö. Stressasin kovasti tätä työharjoittelua, mutta nyt kun siellä on ollut jonkin verran niin stressi on hävinnyt. Samoin opinnäytetyö valmistui, sekin tiputti stressi tasoa. Oon ilonen, että mun stressi on vähentynyt, mahakin on heti ollut paremmassa kunnossa kun stressi on vähentynyt. Stressailin noiden kahden isomman asian ohella myöskin kaikellaista muuta, mutta onnekseni kaikki ovat pikku hiljaa sutviutuneet paikoilleen.

Ensiviikostakin kun selviäisi niin sitten saisi huokaista jakson päättyessä ja vanheta perjantaina. Jakso vaihtuu koulussa tulevan viikon jälkeen, sitten voikin sanoa että viimeinen jakso opiskelijana. Ainakin hetkeksi. Pitäis muka taas valmistua, kolme vuotta on mennyt ihan liian nopeesti, tuntuu kuin siitä ois ikuisuus kun otin vastaan vaatetusompelijan paperit. Mutta tuosta merkonomi touhusta saan kyllä yleishyödyllisen ammatin. Jotenkin uskon tässä vaiheessa, että sitä en tee lopun elämääni ja se ei myöskään ole minun se intohimotyö. Ei asiakaspalvelijana eikä taloustoimisto töissä. Mutta kyllä sitä hetken tekee työtä jota sietää ja pitää tietyllä tasolla mielekkäänä. Samallapa saan miettiä, että mitä sitä haluan tehdä. Harmikseni olen kadottanut intohimon ammattia kohtaan, joka oli mulle joskus kaikki kaikessa. Joskus sitä haaveili asioista joita haluaisi toteuttaa, mutta kun nykyään realistina ajattelee liikaa sitä, että miten tässä suomen maassa nyt pärjäis hyvin ja vois elää keskiverto elämää. Ottamatta liian isoa riskiä.