3. syyskuuta 2015

Matka kohti Traconia

Taas se vuoden kohokohta on edessä. Traconin lähestyessä tuli mietittyä omaa -coni historiaa. Ens vuonna tän harrastuksen parissa tulee 10 vuotta täyteen, nimittäin Nekocon 2006 oli ensimmäinen
-conini jossa joskus pienenä 5-6 luokkalaisena olen ollut ihmettelemässä animen, mangan ja cosplayn maailmaa. Sitten siitä tulikin joka vuotinen tapa, tarkoituksena oli käydä vuodessa ainakin yhdessä
-conissa, joskus tuli käytyä useammassakin vuoden aikana. Itselläni tuli ehkä parin vuoden paussi jossain välissä, tämän harrastuksen parissa. Mutta jotenkin ihanaa se oli palata ja nykyäänkin. Joskus hämmennyn siitä että en ole kasvanut ulos tästä touhusta. Ehkä se on se järjestely kavereiden kanssa yöpymisistä ja lippujen hankkimisesta, tapahtumaan matkaamisen suunnittelemisesta ja itse tapahtumassa hengailu, minkä ansiosta tätä harrastusta jaksaa vuodesta toiseen, ja tietysti -coni yhteisö on mitä ihanin. Itsellä cosplay on jäänyt useampia vuosia sitten jo pois, mutta uskon palaavani sen harrastuksen pariin vielä jossain vaiheessa.

Tämän vuotinen Tracon X matka aloitettiin jo tänään torstaina, ranneke kuumottaen rannetta, samalla myöskin mitä varmimmassa tallessa. Tulimme Matin kanssa siskoni Minnan ja hänen avokkinsa luokse yötä. Täältä sitten matkaamme huomenna/perjantai aamuna kohti Tamperetta. Jossa tapaamme Veeran ja Laurin, joiden kanssa menemme vastaanottamaan hostel huoneemme Dream hostellista ja sen jälkeen varmaankin suuntaamme kaupungille kiertämään kirppareita, hengailemaan ja tietysti kuumottelemme koko päivän lauantaina alkavaa Traconia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...