13. maaliskuuta 2016

Vaatekaappiin uusia piristeitä

Innostuin viimekuussa tilaamaan itselleni jotain uutta, tämä oli ihanan piristävää. Nimittäin varmaan viimeksi joulun aikana olen ostanut jotain uutta vaatetta, hyvin oon kyllä turhaa shoppailua välttänyt ja hyödyntänyt kirppareita taas paremmin. Mutta niiden ostosten pariin, tilaisin pahis.fi sivuilta pari Heartlessin paitaa. Toisen olen nähyt useammalla ketä seuraan instassa ja nyt vihdoin selvitin minkä merkkinen se paita on kyseessä, jotta saisin hankittua sen itselleni. Pitkään olin siis ihaillut Heartlessin Abyss boleroa, jonka nyt omistan ja sen lisäksi tilasin itselleni Heartlessin Hurt Jumperin.  Näissä molemmissa heartlessin paidoissa on ihana yksityiskohtana peukaloaukot, jotenkin tuli mieleen lapsuus. 

Lapsuuteen liittyen eräs toinen asia tapahtui tässä, nimittäin oltiin kavereiden kanssa 90's bileissä. Joka oli kyllä erittäin hauskaa, baarissa soi biisejä, joita on tullut kuunneltua pienenä oikein urakalla. Nykyään niinkään ei sen kaltaista musiikkia tule kuunneltua, koska noh ajassa ollaan menty eteenpäin ja musiikkimakuni on muuttunut raskaampaan suuntaan. Joten oli kyllä piristävää ja vaihtelua virkistävää kuunnella jotain sellaista. Muutenkin baareissa käydessä tulee kuunneltua sellaista musiikkia mitä harvemmin kotona kuuntelen, tosin on mullakin sellaisia guilty pleasure biisejä joita kuuntelen kotonakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...