3. kesäkuuta 2014

Pala menneisyyttä, joka muuttui tärkeimmäksi osaksi eläämääni..

Tänä iltana kuljin ajatuksissani kolme vuotta taakseppäin. Kolme vuotta sitten olin hukassa, eronnut ja epävarma nuori. Savuisessa westissä musiikkia kuunnellessa tunsin olevani yksin, vaikka se on täynnä ihmisiä, ystäviä. Ystäviä jotka houkuttelivat minut mukaansa kuuntelemaan live musiikkia, joista minulla ei ollut tietoakaan. Uteliaisuuteni livemusiikkia kohtaan on mitä on, ihan sama mitä se on. Kaverieni kuunnellessa bändejä tanssilattalla, minä jäin yksin pöytään "vahtimaan" tavaroita ja toivoen salaa tapaavani erään ihmisen. Hän tuli istumaan vierelleni kesken Blind Architect:n keikan, hän ketä salaa kaipasin. Vaikka työnsin hänet pois luoltani kuullessani hänen tunteistaan minua kohtaan, hän tahtoi silti viettää aikaa kanssani kuten minä hänen. Hän kertoi tästä bändistä minulle enemmän. Istuin, kuuntelin, vietin keikan hänen kanssaan. Katosin keikan jälkeen omia teitäni kotiin itkien matkalla, koska henkilö kenen kanssa vietin aikaa, oli myöntänyt minulle tunteensa joihin en pystynyt vastaamaan. Olisin halunnut, mutta ei, en pystynyt vastaamaan niihin sillon. Koska pelkäsin satuttavani häntä, koska en ollut tasapainossa oman itseni kanssa. Pelkäsin myöskin, että hyppään liian nopeasti uuteen suhteeseen ja satuttaen myöskin sitä kautta häntä. Tällä kertaa kolme vuotta myöhemmin, samaisessa savuisessa baarissa Blind Architect:n live keikkaa kuunnellessa westi oli täynnä ihmisiä joihin olen tutustunut näinä vuosina, ihania rakkaita kavereita. Ihmisiä joihin olen tutustunut tämän henkilön ansiosta, joka myönsi tunteensa minulle kolme vuotta sitten. Pari kyyneltä vierähti silmääni,  tämä henkilö seisoi nyt vierelläni pitäen minua kädestä. Ymmärsin jälleen kuinka onnellinen olen. Vaikka kolme vuotta sitten työnsin Matin pois rinnaltani, hän oli silloin vierelläni aina kun tarvitsin.   Emme siis seurustelleet silloin, olimme ystäviä jotka ihastuivat toisiinsa ensin väärillä hetkillä, mutta aika antoi meille sen mikä meille kuului. Eli toisemme paljon myöhemmin sinä syksynä. Kuten äitini sanoi minulle minun myöntäessäni tunteeni "Koskaan ei ole liian myöhään, ehkä teidän aika vain ei ole nyt, voitte löytää toisenne uudelleen jos teidän on tarkoitus löytää toisenne." Kuten löysimme yllättäen, olen onnellinen ja kiitollinen siitä. Koska hänen kanssaan olen se mitä olen, hän on nähnyt minun huonot ja hyvät päiväni paljon ennen kuin aloimme seurustelemaan. Rakkaus mitä häneltä saan ja se mitä annan hänelle, tuntuu sellaiselta miltä rakkaus  äidillä/isällä on lastaan kohtaan, kaverilla kaveriaan, sisaruksilla toisiaan. Sitä rakkautta mikä on välillämme, sitä vaikea sanoin kuvailla. Kuten ihmiset tietävät, että rakkautta voidaan kuvailla monella tapaa, mutta se on myöskin niin vaikeaa että sitä ei osata kuvailla. Tosiaan kyseisellä keikalla perjantaina, tunteeni nousivat pintaan kuullessani Blind Architect:n soittaessaan musiikkiaan. Halusin kirjoittaa tämän tänne ja aloitin tämän tekstin kirjoittamisen jo silloisena yönä, mutta tänään, tänään sain sen valmiiksi. Tässä siis yksinkertaisuudessaan lyhyt pala menneisyyttäni, pala minua. 

8 kommenttia:

  1. Todella kauniisti ja ihanasti kirjoitettu postaus. *u* Tästä tekstistä oikein huokuu rauha ja rakkaus.

    VastaaPoista
  2. Itkin.. kiitos rakas sisko kulta kun saat mut melkeen parkumaan keskellä yötä!

    VastaaPoista
  3. Ihana! Itsellänikin tuli kyyneleet silmiin.. Tai siis roskat lens päin näköä! ^^' Fanitan sua ja Mattia parina <3 Ootte dream couple!<3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...