17. helmikuuta 2014

Vanhempaa ja uudempaa löytöä, sekä hieman koulua

Ikuisuus hankintoja ja myös hieman tuoreempia. Elikkäs innostuin ja uteliaana hankin kynsitarroja, hommasin tuollaisia hyvin pieniä teippirullia joilla sitten voi mielensä mukaan taiteilla kynsien pinnoille. Kokeilin tässä eräänä päivänä ja oli kyllä erittäin kiva, eikä maksaneet oikeastaan mitään.
Sitten nämä ihan kuvio tarrat eivät olleetkaan ihan tavallisia tarroja joka sitten minua hieman harmitti, nimittäin nämä tarrat laitetaan samalla idealla kuin lapsena lätkittiin ihoon niitä tatuointeja.
Hieman haastavaa touhua saada noita kynsiin, jos tietysti olisin ollut kärviällisempi ja tarkempi niin loppu tuloshan olisi ollut parempi. Tavalliset tarrat olisivat olleet paljon miellyttävämmät ja helpommat, niitä ei varmasti olisi voinut laittaa ruttuunkaan.
Samoihin aikoihin minulle tuli pitkästä aikaa pienoinen paketti Crazy Factoryltä, tilailin korviin muutamat korut ja sormuksia sieltä vihdoin sain tilattua.

Pari viikkoa tässä onkin ollut hyvin kenkien täytteinen viikko. Ahkeraa ihailua ympäri nettiä, vaikka kotiutumassa oli muutamat suloiset uudet kengät.
Suunnitelmissa on ollut myös kenkien tuunaaminen hieman isommin ottein, mutta on löytynyt kyllä huonosti kirppareilta sellaisia kenkiä mitkä olisivat kohtuu halpoja ja sopivan malliset.
Kengän kunnolla ei muuten olisi väliä muutakuin että korko olisi ok ja mielellään hieman umpinaiset kengät olisi kysessä. Kun ajattelin ihan päällystää kengät kokonaan uusiksi, kokeilu mielessä josko niistä saisi ihan käyttö kelposet ja kestävät. Niin voisin sitten tuunailla kenkien ulkoisen olemuksen ihan uusiksi ja oman tyyliseksi. Pitäisi nyt vain löytää niitä halpoja kengän raatoja.

Koulussa olen laahustellut sinne ei oikein kuulu mitään sen erikoisempaa, mutta olen aloittanut tutkiskelemaan metropolian ennakkotehtäviä. (tällä kertaa ajoissa, tosin kuin 2012) Koska nyt keväällä haen läpällä ja huvikseni metropolian muotoilupuolelle. Ihan tosissani kyllä haen, mutta en ota siitä stressiä. Puolisoni tämä hassu Matti on vilkaissut myös hieman lääkiksen hakuaikoja. Että nyt keväällä me molemmat kokeillaan onneamme, kohti helsinkiä. Mutta jos emme pääse vielä sinne niin minä käyn kouluni loppuun ja Matti jatkaa töissä. Haemme sitten seuraavana keväänä uudelleen. Tai jos toinen meistä pääsee, niin olemme senkin varalle miettineet suunnitelman, mutta ensin nyt hetki kerrallaan. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...