16. huhtikuuta 2014

Minä ja migreeni

" Migreeni (lat. hemicrania; kreik. hemi, puoli + kreik. kranion, kallo) on neurologinen sairaus, joka voi aiheuttaa voimakkaita (toispuolisia) päänsärkykohtauksia (oireiden ajallinen kesto on tietty, kohtausten väliset ajat henkilö on oireeton) joihin liittyy tai voi liittyä monimuotoisia hermostollisia oireita, kuten haukottelua, ärtyvyyttä, ruokahalun muutoksia, kipua, pahoinvointia, oksentamista ja unihäiriöitä. Myös sekavuutta ja muita psyykkisen häiriön kaltaisia tai epilepsian kaltaisia oireita voi esiintyä. Hermostolliset oireet voivat esiintyä myös ilman päänsärkyä. Migreenitilan aikana henkilö on tavanomaisesti aistiherkkä valolle, äänille ja hajuille ja liikkuminen kohtauksen aikana pahentaa kipua. Migreenikohtaus voi vaihdella laukaisevien tekijöiden, sisältämiensä vaiheiden, vaiheiden sisältämien oireiden ja oireiden keston suhteen kohtauksen aikanakin erittäin monimuotoisesti. Migreenin tarkkaa syytä ei tiedetä. Migreeni on(erikois)lääkärin diagnosoitava muiden sairauksien poissulkemiseksi ja Suomessa voimassa olevan virallisen terveydenhuollon hoitosuosituksen mukaisen lääketieteellisen hoidon toteuttamiseksi. "



Näin alkuunnjonkillainen selitys migreenistä, mutta sitten miten tämä sairaus on osa elämääni.

Heräsin eräänä päivänä aamulla migreeni kohtaukseen, tavallisesti minulla se alkaa toispuoleisella päänsäryllä. Itse en omista selkeitä esioireita, kuten näköhäiriöitä. Sitä kutsutaan auralliseksi migreniksi ja minulla on auraton. Otin aamusta heti burana 800 ja menin lepäämään toivoen, että kohtaus katoaisi. Herään jälleen hirveään oloon ja puolisoni tuo vuorostaan minulle panadol 1000. Koitan käydä suihkussa ja piristää sillä itseäni ja oloani. Olotilani keventyy hieman, mutta kipu on silti armoton minua kohtaan. Otan iltapäivällä toisen burana 800 ja panadol 1000. Yhä toivoen ankarasti kivun häviämistä, pian Matille saapuu vieraita ja yritän levätä pimeässä komerossamme. (Migreeni kohtauksen ollessa yllä, en kestä meteliä enkä valoa joten hieman harmi kun en voinut olla vieraiden kanssa.) Illalla otan vielä viimeisen kerran 800 buranan ja 1000 panadolin. Päivän särkylääke annos maksimissaan aikuisella on 3x800mg burana ja 3x1000mg panadol.
Pikku hiljaa ilta alkaa mennä siihen, että kipu on niin paha etten voi olla oikein mitenkään ja alan oksentelemaan. Matin kaverit olivat lähteneet jo aikaisemmin ja istuskelimme Matin kanssa sängyn reunalla. Kello alkoi olla jo lähellä 12 yöllä, en kyennyt enää makoilemaan kun kipu oli niin hirveä ja välillä piti kiiruhtaa oksentamaan. Itkin ja nojasin Matin olkapäähän tämän soittaessa ensiapuun, kysyessään mitä meidän kannattaisi tehdä. Ohjeeksi saimme, että voin ottaa vielä yhden kerran 1000mg panadolin. Pelkäsin jo valmiiksi ja tiedostin että lääke ei pysy sisälläni. He sanoivat, että jos kohtaus ei lopu niin minut pitäisi viedä ensiapuun tiputukseen. (Tiputuksessa tiputetaan kehoon suoraa jotain tujumpaa lääkettä joka lamauttaa migreenin.)
Kävin oksentamassa vielä kerran niin kuin pelkäsin, Matin melkein jo nukahtaessa. Oloni jostain syystä helpottui ja kokeilin pistää maate, nukahdin onneksi. En tiedä mitä tällä viimeisellä vessa reissulla tapahtui koska oloni tosiaan helpottui ja lihakseni rentoutuivat hartia seudulla.
Seuraavana aamuna herään hieman tokkuraisena ja päätän samalla että hoidan tämän asian pois.
Kouluun palatessani sain hankittua koululääkärille ajan, joka määräsi minulle sopivanlaisen lääkityksen migreeniä vastaan.
Nykyisin kun epäilen migreeni kohtauksen alkamista, otan lääkkeen/50mg sumatriptaanin. Odotan puolisen tuntia ja kipu alkaa hellittää, mutta oireina tästä lääkkeestä saan; sydämmen tykytystä(pulssi laskee jonnekkin 50lyöntiä/minuutissa), veltot lihakset ja väsymyksen. Loppu päivä meneekin sitten hyvin löllönä, mutta olen iloinen, että sain lääkityksen migreeniin.
Ensimmäisellä kerralla kun otin tuota sumatriptaania niin otin sen 100mg, enkä puolittanut taplettia niin kun teen nykyään. Kaikki ne sivuoireet olivat hyvin voimakkaita ja kyseessä on kumminkin kolmiolääke jota sillon tällön joudun popsimaan. 
Olin silloin kylässä isäni luona kun nappasin ensimmäisen kerran kyseisen lääkkeen ja kerroin myöskin tästä isälleni. Aloitin haukottelemaan ihan hirveästi melkein taukoamatta ja en meinannut enää pysyä hereillä, isäni sanoi että saan mennä lepäämään entiseen huoneeseeni ja nukuinkin sitten jonkun reilu 4 tuntia. Enkä ollut reagoinut mihinkään mitä isäni touhaili sillä aikaa kun nukuin.
Nykyisin Matin kaverit kun he ovat kylässä ja kuulevat että minulla on migreeni kohtaus, he ovat silleen että pitääkö olla hiljaa kun se nukkuuu. Niin Matti sanoo ettei mitään hätää, kun olen ottanut lääkkeen ja menen nukkumaan niin minua ei saa mitenkään hereille. Herään sitten itsekseni jossain välissä. Mielelläni myöskin nukun tuon lääkkeen aikana, koska lääkkeen vaikuttavista oireista ei ole tietoakaan muutakuin siitä väsymyksestä.
Työskentelen kassalla ja eräänä kauniina päivänä minulle tuli kohtaus töissä. Pohdiskelin hetken että miten selviän siitä päivästä kun se lääke alkaa väsyttää jos menen ottamaan sen. No, minun tietysti oli pakko ottaa kyseinen lääke ja onnekseni töissä oli silloin rauhallista ja kerroin vastapäätä istuvalle kaverilleni mikä on tilanne. Haukottelu alkoi ja minun täytyi vain pysyä hereillä, se onnistui kuin onnistuikin. Silloin huomasin kuinka raskasta on olla hereillä lääkkeen vaikutuksen aikana. Selvisin onneksi siitä päivästä ja samalla minulle selvisi myöskin, että tulen selviämään jatkossakin työpäivästä jos vain otan ajoissa lääkkeen, harmiksi se tulee olemaan tietysti raskas päivä jos joudun ottamaan sen lääkkeen töissä.

Stressi ja hartioiden seudun jumiutumat altistaa minua migreenille joten yritän eläillä stressaamatta ja tällä hetkellä koitan saada itselleni aikaa hierojalle. Nyt kun olen työskennellyt kassalla ja aamuisin minulla on työssäoppimista. Ne ovat molemmat suurimmaksi osaksi istumistyötä niin selkäni rasittuu siinä erittäin paljon. Minulla on myöskin ne ohjeet jumppaamiseen, että saisin pidettyä selkäni kunnossa. Tämän jakson alussa olin tosi väsynyt 2 päivää ennen kohtausta (huomattavasti väsyneenpi kuin normi väsymys mikä tule iltaa kohden). Alkuun tämän kahden työn rumban kanssa kärsin viikottain migreenistä, koska olin niin väsynyt muuta onneksi se alkaa jäädä pois kun keho alkaa tottua taas tällaiseen kummalliseen rumbaan.
Väsymyskin on eräänlainen esioire mutta tietysti vaikeasti tunnistettavissa tavallisesta väsymyksestä.

Elämäni on kyllä helpompaa nykyään migreenin toteamisen ja siihen oikeanlaisen lääkkeen löytämisen jälkeen. Ei enää tarvi ihmetellä sitä järkyttävää pääkipua joka ei lopu särkylääkkeillä ja myöhemmin johtaa oksenteluun. Minulla on epäilty mirgeeniä ensimmäisen kerran joskus teini-ikäisenäkin jo, mutta sitten huomattiin että minulla on silmissäkin ongelma että tarvitsen lasit ja sekin kadotti useammaksi vuodeksi migreenini untenmaille. Jos on vain taipumus migreeniin niin kyllä se vaan tykkää kummitella pitkin elämää, ainakin niin olen kuullut lääkäreiltä ja vanhemmilta tuttaviltani.

Että tällänen aihe, onko teillä lukijat migreeniä ja minkä tyyppistä?
Onko se niin harvaa, että selviää ilman lääkitystä?
Jos on lääkitys niin millaiset sivuoireet teillä on?
Onko lääkitys helpottanut päivittäistä elämää?

1 kommentti:

  1. Tuttua puuhaa migreeni ainakin täällä. Perinnöllistähän se taitaa olla, mutta aikanaan kun DNA:lla työskentelin näyttöpäätteen ääressä päivät, niin sillon diagnosoitiin.

    Lääkkeksi Miranax ja hyvin toimii, ei ole ainakaan toistaiseksi ollut sivuvaikutuksia. Oma migreeni tosin on aika satunnaista nykyään.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...