25. kesäkuuta 2015

Väsymykselle "hei hei" ja aikaansaamiselle "tervetuloa"

Mitäs minun elämään, tällä viikolla on ollut hieman vapaata töistä, joten oon sitten tehnyt asioita mitä olen suunnitellut tekeväni. Oon ruvennu laittaa vapaa päivinä herätyksen 10:ltä, oon nyt pikku hiljaa alkanut huomaamaan, että saan tehtyä asioita paremmin päivän aikana. Olen myöskin päässyt eroon väsymyksestä. Joka luultavimin on johtunut liiasta nukkumisesta. Kotihommatkaan ei maistu enää niin puulta, kun on saanut pienen piristymis elvytyksen itselle. Ja olen tosiaan saanut tehtyä asioita mitkä ovat olleet listalla "tee joskus", olen esimerkiksi myynyt netin kautta turhia tavaroita esim. kenkiä ja peruukkiani. Olen myöskin samalla karsinut vaatteita ja muutakin turhaa tavaraa kämpillä jota sitten voisi taas jossain vaiheessa viedä paikalliselle kirpputorille myyntiin. Sitten pitkästä aikaa minulla oli mahdollisuus myöskin mennä käymään kirpparilla. Sieltä tulikin tehtyä kivoja löytöjä. Nimittäin kasa CD-levyjä kokoelman jatkeeksi ja sitten kahdella kirpparilla törmäsin Koskenkorvan coolereihin niin päädyin keräilemään ne sitten itselleni talteen, kun yhden sellaisen jo omistan. Olin vain hämmentynyt, että miten 3 eri ihmistä on päättänyt samaan aikaan luopumaan noista, mutta minuahan se ei tietenkään haittaa, kun saan niistä näyttävät, kivat purkit kasveille. Sitten myöskin täytyi lähteä kiertelemään kesän alennus myyntejä samaisella kirppari reissulla ja Gina Tricosta tuli tehtyä jälleen koru löytöjä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...